Etusivu > Toiminta ja tehtävät > Kulttuuritoiminta
På svenska | In English
Työkalut
Suurenna teksti Tulosta sivu
Sivukartta

Huomionosoitukset

Huomionosoituksena maakunnan hyväksi tehdystä työstä ja toiminnasta Pohjanmaan liitto nimeää vuosittain Vuoden pohjalaisen ja jakaa kulttuuripalkintoja. Vuoden pohjalaisesta päättää maakuntahallitus ja kulttuuripalkintojen saajista kulttuurilautakunta. Huomionosoitusten saajia voi ehdottaa maakuntahallitukselle maaliskuun 15. päivään mennessä ja kulttuurilautakunnalle syyskuun loppuun mennessä. Ehdotuksen voi tehdä sähköisellä lomakkeella.


Kulttuuripalkinto
Kulttuurilautakunta on jakanut vuodesta 1998 kulttuuripalkintoja tunnustukseksi toiminnasta Pohjanmaan maakunnan suomenkielisen kulttuurielämän edistämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Palkinnon suuruudesta ja palkintojen lukumäärästä lautakunta päättää kunakin vuonna erikseen. Kulttuurilautakunnalle voi syyskuun loppuun mennessä esittää ehdokkaita palkinnon saajiksi. Kulttuuripalkintojen saajat julkistetaan maakuntavaltuuston kokouksessa syksyllä.

Kulttuuripalkinnon saajat aakkosittain (pdf)
Kulttuuripalkinnon saajat kunnittain (pdf)
Kulttuuripalkinnon saajat vuosittain (pdf)


Vuoden pohjalainen
Maakuntahallitus on vuodesta 2004 nimennyt Vuoden pohjalaiseksi henkilön, joka on toiminnallaan edistänyt pohjalaista yhteenkuuluvuutta, Pohjanmaan talouskehitystä tai pohjalaista kulttuuria. Maakuntahallitukselle voi maaliskuun loppuun mennessä esittää lomakkeella ehdokkaita Vuoden pohjalaiseksi. Vuoden pohjalainen julkistetaan maakuntavaltuuston kokouksessa keväällä.

Vuoden pohjalainen -huomionosoituksen saaneet
2012 Projektipäällikkö Riitta Björkenheim
2011 Hiihtosuunnistaja Staffan Tunis
2010 Teatterinjohtaja Erik Kiviniemi
2009 Teollisuusneuvos Harri Niemelä
2008 Koulunkäyntiavustaja Emina Arnautovic
2007 Professori Christer Laurén
2006 Johtaja Kaj Boström
2005 Museonjohtaja Anne-Maj Salin
2004 Kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos

Haluatko tietää enemmän Pohjanmaan liiton kulttuuripalkinnosta tai Vuoden pohjalaisesta? Ota yhteyttä:

Tarja Hautamäki
kulttuuripäällikkö
Kulttuuritoiminnan yksikkö
Puhelin: 06 320 6542
Matkapuhelin: 044 723 5007
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@obotnia.fi

 

Extranet
Käyttäjätunnus:
Salasana: