Etusivu > Hankerahoitus
På svenska | In English

Rahoituksen hakeminen ohjelmakaudella 2007–2013


Ideasta hankkeeksi?

EU:n tavoiteohjelmat ja kansalliset ohjelmat kannustavat omaehtoiseen kehittämiseen ja tarjoavat resursseja hankkeiden toteuttamiseen. Voit saada hankkeeseesi osarahoitusta Pohjanmaan maakunnassa toteutettavien EU-ohjelmien ja kansallisten ohjelmien kautta.

Ohjelmakaudella 2007–2013 Pohjanmaan liitto myöntää EU-hankerahoitusta seuraavien ohjelmien kautta:

1. Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelma

    • ohjelmavaroja suunnataan pääasiallisesti kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen sekä osaamisen kehittämiseen

2. Botnia-Atlantica – Rajat ylittävän yhteistyön (Interreg IV A) ohjelma 

    • ohjelmavaroja suunnataan osallistuvien alueiden välisiin yhteisiin hankkeisiin (Suomi, Ruotsi, Norja) ja hankkeisiin, joissa teemana on ympäristö, liikenne, yhteenkuuluvuus, osaaminen, elinkeinoelämä tai yhteiskunta

Kansallista rahoitusta Pohjanmaan liitto jakaa kehittämishankkeille maakunnan kehittämisrahasta. Maakunnan kehittämisrahan käyttö kohdennetaan volyymiltään merkittäviin Pohjanmaan maakunnan alueen kehittämishankkeisiin.

Pohjanmaan liitto toimii lisäksi alueellisena hallintoviranomaisena osaamiskeskus- ja aluekeskusohjelmissa. Ohjelmakaudella 2007–2013 osaamiskeskusohjelmaa alueella toteuttavat Oy Merinova Ab (Energiaklusteri ja Meriklusteri) sekä Åbo Akademin MediaCity ja Länsi-Suomen muotoilukeskus Muovan (Digitaaliset sisällöt) ja alueellista koheesio- ja kilpailukykyohjelmaa koordinoivat  Vaasan Seudun Kehitys Oy,  Oy Pietarsaaren Seudun Elinkeinokeskus Concordia ja AB Företagshuset Dynamo Yritystalo Oy.

Tietoa muista EU-hankkeiden rahoittajista ja rahoitettavista ohjelmista Pohjanmaan maakunnassa löydät osoitteesta www.pohjanmaa.fi/eu-rahoitus.


Haluatko tietää enemmän Pohjanmaan liiton rahoitusmahdollisuuksista?

Ota aina yhteyttä Pohjanmaan liiton hankehenkilökuntaan ennen kuin toimitat rahoitushakemuksen!

Hanke- ja rahoitusasioissa ota yhteyttä meihin:

 Niklas Ulfvens
  kehittämis- ja elinkeinopäällikkö
  Alueiden kehittämisen yksikkö
  Puhelin: (06) 320 6543
  Matkapuhelin: 044 320 6563

 Stefan Rannanpää
  erikoissuunnittelija
  Alueiden kehittämisen yksikkö
  Puhelin: (06) 320 6534
  Matkapuhelin: 040 721 9732

 Karita Beijar
 hankesihteeri
 Alueiden kehittämisen yksikkö
 Puhelin: (06) 320 6531
 Matkapuhelin: 044 320 6668

Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@obotnia.fi

Pohjanmaa
Extranet
Käyttäjätunnus:
Salasana: