På svenska | In English

Pohjanmaan liitto


Toiminta ja tehtävät

Pohjanmaan liitto on yksi maamme yhdeksästätoista maakunnan liitosta. Olemme kuntayhtymä, jonka jäsenenä on Pohjanmaan maakuntaan kuuluvat 17 kuntaa.

Liitolla on kaksi päätehtävää: alueellinen kehittäminen ja maakuntakaavoitus, jotka osaltaan luovat perustan maakunnan edunvalvonnalle. Lisäksi valvomme jäsenkuntien etuja eri asioissa ja hoidamme maakunnan suomenkielisen väestön kulttuuriasioita.

Toiminnallamme on vahva kansainvälinen ulottuvuus. Osallistumme monenlaisten kansainvälisten asioiden ja yhteyksien hoitoon Pohjoismaissa, Itämeren alueella, EU:ssa ja Euroopassa. Länsi-Suomen kolmen maakunnan liiton kanssa ylläpidämme Brysselissä yhteistä Eurooppa-toimistoa, joka on Euroopan unioniin kohdistuvan edunvalvonnan tärkein etuvartio.

 


WFA:n yhteistyösopimuksen allekirjoitus Brysselissä lokakuussa 2009

Mitä edessä vuonna 2010?

Vuonna 2010 liitto saa hoidettavakseen uusia tehtäviä entisten lisäksi. Uutta on mm. vastuu alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ja laaja-alaisten luonnonvaroja ja ympäristöä koskevien suunnitelmien laatimisen yhteensovittamisesta.

Alueiden kehittämisen suunnittelussa etusijalla ovat vuosien 2011–2014 maakuntaohjelman laatiminen sekä EU:n tavoiteohjelmien toteuttaminen. Pohjanmaan uusi vuoteen 2040 ulottuva maakuntasuunnitelma tuodaan maakuntavaltuuston käsittelyyn vuoden alkupuolella.

Alueiden käytön suunnittelussa työstetään kahta vaihekaavaa. Kaupallisten palvelujen sijoittumista koskevan kaavan ehdotus valmistunee syksyllä, kun energiahuoltoa käsittelevää kaavaa vasta luonnostellaan.

Kulttuuritoimessa lisätään lastenkulttuurin tarjontaa Taikalamppu-verkoston avulla. Uutena tehtävänä liiton kulttuurilautakunta ottaa vastatakseen maakunnan kielellisten palvelujen kehittämisestä.

Edunvalvonnassa riittää töitä. Pyrkimyksenä on vaikuttaa valtion päätöksiin siten, että maakunta pääsee vahvistamaan kilpailukykyään. Erityisen tärkeitä tavoitteita ovat liikenneyhteyksien kehittäminen, tutkimus- ja koulutusresurssien varmistaminen, Merenkurkun maailmanperintöalueen vaaliminen ja työvoiman saannin turvaaminen.

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosiksi 2010–2012

 

 

Pohjanmaa
Extranet
Käyttäjätunnus:
Salasana: