Maakunta- ja vaihekaavat
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan alueiden käytön suunnittelu on jaettu maakunta- ja kuntatasoihin. Maakuntatason kaavamuoto on maakuntakaava, kuntatasolla laaditaan yleis- ja asemakaavoja.
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa. Se voidaan laatia koko maakunnan alueelle, maakunnan osa-alueelle tai tiettyä teemaa koskevana vaihekaavana. Siinä esitetään alueiden käytön ja aluerakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käyttöä koskevaa suunnittelua.
Maakuntakaavoitus tapahtuu aina vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden kanssa, joita kaava koskee, sekä niiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Kaavoitusprosessi
Aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kuvataan kaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet, miten kaavan valmistelu ja päätöksenteko etenee, miten valmisteluun voi osallistua ja miten kaavan vaikutuksia arvioidaan. Suunnitelmaa päivitetään kaavaprosessin aikana. Tässä vaiheessa osalliset voivat kertoa mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Kaava valmistellaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Kaavaluonnoksessa ja muussa kaava-aineistossa kuvataan alustavasti maankäyttö suunnittelualueella. Osallisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja tehdä kehittämisehdotuksia.
Kaavaluonnoksen pohjalta laaditaan kaavaehdotus, jossa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon luonnoksesta saadut mielipiteet. Ehdotus sisältää kaavakartan kaavamerkintöineen ja -määräyksineen sekä kaavaselostuksen. Tässä vaiheessa osalliset voivat tehdä kaavaehdotuksesta muistutuksen. Kaavaselostuksessa esitetään kaavan tavoitteet, sisältö, vaikutukset ja muut kaavan toteuttamiseksi tarvittavat tiedot.
Maakuntakaavan hyväksyy maakuntavaltuusto ja vahvistaa ympäristöministeriö. Ympäristöministeriön vahvistuspäätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Alla on kuva maakuntakaavaprosessin eri vaiheista. Maakuntakaava on tällä hetkellä vahvistusvaiheessa ja vaihekaavat I ja II valmisteluvaiheessa.
| Kuva: Maakuntakaavaprosessin vaiheet |
|
Haluatko tietää enemmän?
Haluatko tietää enemmän uuden maakuntakaavan laadinnasta? Ota yhteyttä:
| Saini Heikkuri-Alborzi |
| kaavoitusjohtaja |
| Puhelin: (06) 320 6538 |
| Matkapuhelin: 044 320 6568 |
| Ann Holm |
| kaavoitusinsinööri |
| Puhelin: (06) 320 6540 |
| Matkapuhelin: 044 320 6540 |
| Pirjo Niemi |
| suunnitteluinsinööri |
| Puhelin: (06) 320 6539 |
| Matkapuhelin: 044 049 5549 |
| Anna-Karin Pensar |
| suunnitteluinsinööri |
| Puhelin: (06) 320 6536 |
| Matkapuhelin: 044 320 6569 |
| Jan Wikström |
| suunnitteluinsinööri |
| Puhelin: (06) 320 6535 |
| Matkapuhelin: 044 320 6570 |
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@obotnia.fi