Jäsennelty vuoropuhelu

Jäsennelty vuoropuhelu yhteistyökumppaneiden kanssa

Älykäs erikoistuminen on EU:n uusi strategia alueiden kehittämiseksi ja osa älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategiaa EU 2020. Ajatus perustuu siihen, että Euroopan kaikki alueet voivat erikoistua innovaatiopolitiikan saralla, kun ottavat lähtökohdakseen menestyneet keskittymänsä. Tämähän kuulostaakin yksinkertaiselta, mutta miten se toteutetaan käytännössä? Politiikkahan tulee muotoilla vuoropuhelussa asianomaisten kumppaneiden kanssa, jolloin kysymykseksi muodostuu, kenen kanssa vuoropuhelua käydään ja mistä aiheista?

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on menestyneet yritykset. Pohjanmaalla se tarkoittaa energiaratkaisuihin suuntautuvaa vientiteollisuutta, veneteollisuutta sekä turkisteollisuutta. Viimeksi mainittu onkin jo pitkään pärjännyt hyvin globaalissa kilpailutilanteessa. Menestyksen ainekset ovat löytyneet asiakkaiden kuuntelemisesta, yhteistyöstä muiden yritysten kanssa, mutta myös tuotannon yhdistämisestä tuotekehitykseen ja tutkimukseen.

Näin ollen olemme yhdessä yliopistokumppaneidemme kanssa luoneet mallin, jota käytämme selvittääksemme, missä innovaatioyhteistyön kumppanit sijaitsevat maantieteellisesti alueellisella, kansallisella ja globaalilla tasolla. Löytyvätkö tärkeimmät kumppanit yritysmaailmasta, korkeakouluista tai julkiselta sektorilta? Mitkä ovat kokemukset ja odotukset näiden kumppaneiden osalta ja miten koetaan teknologian rooli nyt ja tulevaisuudessa?

Esitämme nämä kysymykset työn sidosryhmille, eli elinkeinoelämälle, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille sekä julkiselle sektorille (triple helix). Arvottamalla kokemukset ja odotukset asteikolla 1 - 10 pystymme havaitsemaan ne kohdat, joissa nämä osa-alueet eivät kohtaa. Syitä etsimme yhdessä seminaareissa. Näin ollen pystymme vuoropuhelun kautta kohdistamaan toimenpiteemme oikeisiin asioihin ja myös kohdistamaan rahoitusta suurimpien heikkouksien korjaamiseen.

Lue koko kysymyslomake. (Ruotsiksi, tulossa suomeksi)

Älykkään erikoistumisen vuoropuhelun rakenne.

Vuoropuhelun rakenne

 

Päivitetty 13.11.2018, Kello 14.38, Marie Sjölind.