Pohjalaisten suosituimmat virkistyspaikat kartoitettu

Osana Pohjanmaan liiton työtä maakuntakaavan 2040 parissa on kerätty tietoa Pohjanmaan suosituista ulkoilu- ja virkistyspaikoista. Tiedot on kerätty karttasovelluksella, johon asukkaat ovat voineet merkitä omia kohteitaan. Vastaavanlaista selvitystä ei ole tehty Pohjanmaalla aikaisemmin.

Kyselyyn tuli 900 vastausta. Suurin osa vastaajista oli 45–60-vuotiaita (noin 49 %) ja toiseksi suurin osa 26–45-vuotiaita (35 %). Kysely tehtiin 1.11.–5.12.2016.

Eniten merkintöjä saaneet paikat ovat

  • Vanha satama – Fäboda – Pörkenäs, Pietarsaari
  • Andra sjön – Tisskärssand – Isohiekka, Uusikaarlepyy
  • Baggberget ja Kummelskär, Vöyri
  • Svedjehamn, Sommarön linnakealue, Degerträsk ja Stundars-Söderfjärden, Mustasaari
  • Söderfjärden – Öjberget – Öjen – Risö – Kaupunginranta – Onkilahti – Metsäkallio – Storberget, Vaasa
  • Åminne ja Fäliskäret, Maalahti
  • Levaneva – Rajavuori ja Kotaneva, Laihia
  • Strömmen ja Storhamn, Korsnäs
  • Susivuori ja Öjskogin puisto, Närpiö
  • Sälgrund, Kaskinen
  • Pyhävuori ja Pohjoislahti, Kristiinankaupunki

Andra sjön Uudessakaarlepyyssä

Kesäistä virkistäytymistä Andra sjön -järven rannalla, Uusikaarlepyy (kuva: Christine Bonn)


Pohjanmaan liiton ympäristöasiantuntija Christine Bonn toteaa, että oli odotettavissa, että tietyt kohteet saavat mainintoja. Monet kohteet toistuivat useissa vastauksissa, kuten Öjberget Vaasassa, Andra sjön Uudessakaarlepyyssä, Baggberget Vöyrillä, Svedjehamn Mustasaaressa ja Pyhävuori Kristiinankaupungissa. Sovellukseen merkittiin myös uusia paikkoja muun muassa Kiisk Pedersöressä, Kimonjoen suistoalue Vöyrillä ja Risnäsin metsäjärvi Närpiössä.

– Kyselyssä nostettiin esiin myös Rapatunturina tunnettu Vaasan Storberget, ja alueen kehitysmahdollisuudet ovatkin suuret. Se on helposti saavutettavissa, ja siitä voisi tulla kiinnostava kohde myös matkailijoille. Sinne voitaisiin rakentaa näköalatorni, koska sieltä on hieno näkymä maailmanperintöalueen saaristoon, Raippaluodon sillalle ja Vaasan ja Uumajan väliselle laivaväylälle, sanoo Christine Bonn.

 Storberget Vaasassa, kuvassa Vasalinen laiva.

Merinäkymä Storbergetilta (kuva: Christine Bonn)


Minkälaisilla alueilla pohjalaiset nauttivat luonnosta?


– Merenläheiset paikat ovat suosituimpia, ja niihin pohjalaisten virkistäytyminen keskittyy, tiivistää Christine Bonn.
Näihin kuuluvat sekä kaupunkialueiden rantaa pitkin kulkevat kävelytiet, kylien uimarannat että saariston retkeilykohteet. Esimerkiksi Vaasan Eteläisen Kaupunginselän ympärille on selkeä merkintöjen kasauma. Vanhan sataman, Fäbodan ja Pörkenäsin alue Pietarsaaressa on saanut merkintöjä, sekä Isohiekka Monäsissa. Storhamn Harrströmissa, Åminne Maalahdessa ja Sommarön linnakealue mainitaan myös.

Muutenkin avoimet maisemat miellyttävät pohjalaista luonnossa liikkujaa. Suoalueet, kuten Levaneva Laihialla ja Sarvineva Pirttikylässä, ovat suosittuja. Söderfjärden ja siellä sijaitseva Meteoriihi houkuttelevat myös paljon kävijöitä.

Miten kyselyn tuloksia hyödynnetään?


Tulosten perusteella saatetaan lisätä uusia virkistysalueita Pohjanmaan maakuntakaavaan.

– Seudullisesti merkittäviä kohteita, jotka asukkaat nostivat esille, ehdotetaan uusiksi virkistysalueiksi tai virkistys- tai matkailukohteiksi Pohjanmaan maakuntakaavaan, kertoo Christine Bonn.
Muitakaan kyselyssä esiin tulleita kohteita ei unohdeta. Viestiä niiden virkistysarvosta ja mahdollisesta paikasta maakunnallisessa virkistysalueverkostossa viedään myös eteenpäin kunnille.

Vastaavaa karttapohjaista menetelmää hyödynnetään jatkossakin maakuntakaavan valmistelussa.

 

 

Tulokset kartalla 

Voit klikata karttaa suremmaksi ja lähentää karttanäkymää.



kartbild2

 

 

 

Vastaajien tiedot oheisissa kaavioissa (PDF)

 

Täällä pohjalaiset nauttivat luonnosta

Ladattavia kuvia (kuvat: Christine Bonn/Pohjanmaan liitto)

 

 Andra sjön, Uusikaarlepyy

Andra sjon1 ChB mini

 Bockabron, Kiisk, Pedersöre 

Bockabron Kiisk ChB mini

 Fäboda, Pietarsaari

Faboda ChB mini

 Harrström Storhamn, Närpiö

Harrstrom Storhamn2 ChB mini

 

 

 Kimo åmynning, Oravainen, VöyriKimo amynning ChB mini

 Levaneva, LaihiaLevaneva ChB mini

 Risnäsin metsäjärvi, NärpiöRisnastrasket Narpes ChB mini

 Söderfjärden, Vaasa - MustasaariSoderfjarden ChB Mini

 

 

 

Storberget, Gerby, VaasaStorberget1 ChB mini

 

Isohiekka, UusikaarlepyyStorsand Nykarleby ChB mini

 

Kaupunginranta, VaasaVasa Stadsstranden ChB mini

 

Degerträsk, Vaasa

Degertrask ChB mini

 

 

 

 

 

Päivitetty 13.11.2018, Kello 21.12, Marie Sjölind.