Multikultfoorumi-hanke

Hankkeen tarkoituksena on edistää kaksisuuntaista kotoutumista lakisääteisten kotouttamistoimenpiteiden jälkeen, missä keskeistä on kulttuurien luonnollinen kohtaaminen. Hankkeessa pyritään edesauttamaan eri kulttuuritaustaisten ihmisten vuorovaikutusta käyttämällä kulttuurisia työmenetelmiä ja osallistavaa kulttuuritoimintaa. Kohderyhmään kuuluu maakunnan koko maahanmuuttajaväestö lukuun ottamatta vastaanottokeskusten ja ulkomaalaistoimistojen asiakkaita.

Hanketta toteutetaan kolmella foorumilla. Taustaorganisaatioiden rakennefoorumiin pilottikunnat ovat Pietarsaari, Korsnäs ja Vaasa. Kuntien kulttuuri- ja kirjastotoimen kanssa kehitetään yhteistoimintamalleja esim. monikulttuuristen palvelujen tarjoamisesta, koordinoimisesta ja tiedottamisesta.

Kulttuurien kohtaamisfoorumin tavoitteena on luoda edellytyksiä kunnan eri väestöryhmien väliselle vuorovaikutukselle rakennefoorumin pilottikunnissa.

Lastenkulttuurifoorumi toteutetaan yhteistyössä Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto Barkin kanssa, ja se kattaa koko Pohjanmaan maakunnan sekä Kokkolan kaupungin lapset ja nuoret. Lastenkulttuurifoorumissa paneudutaan maastamuuttoon ja maahanmuuttoon liittyviin kysymyksiin kulttuuriperintökasvatuksen avulla.

Hankeaika: 1.7.2014–31.3.2017

Päivitetty 15.11.2018, Kello 09.57, Marie Sjölind.