Ajankohtaista
  • 15.03.2019
    Pohjanmaan liiton vuoden 2019 ensimmäisessä EAKR-haussa saapui kuusi hakemusta, jotka liittyvät digitalisaatioon ja vähähiiliseen talouteen. Rahoitusta haettiin yhteensä lähes 900 000 €, kun jaettavana on 500 000 €. Hakemukset käsitellään kevään aikana.
  • 11.03.2019
    Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu on päättynyt valtakunnallisesti ja valmistelu ajetaan alas myös Pohjanmaalla. Vaikka uudistus ei toteudu, halutaan valmistelussa saavutetuista hyvistä asioista pitää kiinni. Uudistuksessa tehty työ voidaan hyödyntää monella tavalla.
  • 08.03.2019
    Pohjanmaan liitto tuki maakunnassa toimivien yhdistysten toimintaa jakamalla yhteensä 26 000 euroa kohdeavustuksina suomenkielistä kulttuuria edistäviin tarkoituksiin. Avustuksia myönnettiin ensisijaisesti hakijoille, joita ei viime vuonna tuettu. Lisäksi painotettiin avustuskohteen yleishyödyllistä luonnetta.
  • 04.03.2019
    Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakunnat järjestivät yhteisen Valtatie 3 -seminaarin Laihialla 4.3.2019. Tilaisuus kokosi yhteen laajan joukon julkisia ja yksityisiä toimijoita sekä alueen kansanedustajia pohtimaan keinoja valtatie 3:n välttämättömien parannuskohteiden nopeaksi läpiviemiseksi. Tampere–Vaasa-välin kiireellisimmät parannuskohteet on koottu heti toteuttamisvalmiiksi, 128 miljoonan euron investointipaketiksi.
  • 20.02.2019
    Vuodenvaihteessa päättynyt kuuden maakunnan Kulttuurisote-hanke pyrki nivomaan taide- ja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalvelut sekä tulevien maakuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoon että kuntien hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. Hanke tuki maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa ja Varsinais-Suomessa.
Päivitetty 27.03.2017, Kello 12.32, Marie Sjölind.