03.12.2019
Lisää digitukea Pohjanmaalla 2020

Pohjanmaan liitto jatkaa digituen alueellista koordinointia myös ensi vuonna, kun digituki-pilotti laajenee valtakunnalliseksi toiminnaksi. Digitaidot ovat uusi kansalaistaito, joista huolehtiminen on koko Suomen asia.

Pohjanmaan liitto on osallistunut noin vuoden ajan valtiovarainministeriön rahoittamaan kansalliseen digituki-pilottiin, jossa alueen asukkaille on tarjottu tukea digitaaliseen asiointiin ja autettu digitaitojen kehittämisessä. Toimintaa jatketaan ensi vuonna, kun digituki laajenee nyt valtakunnalliseksi, yhteensä 14 maakuntaa kattavaksi toiminnaksi.

– Pilotin aikana on käynyt ilmi, että tukea digitaitojen kehittämiselle on tarjolla eri muodoissa ja eri kohderyhmille Pohjanmaalla, mutta digituen toimijat eivät ole toisilleen kovin tuttuja. Tuen löydettävyydessä on myös kehitettävää, jotta kaikki asukkaat tietäisivät ja löytäisivät tarvitsemansa tuen pariin, kertoo Pohjanmaan liitossa projektipäällikkönä toimiva Jessica Fagerström.

Digitukea antavien toimijoiden tehtävänä on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaidot sekä mahdollistaa yhdenvertainen asiointi viranomaispalveluissa Suomessa.

– Digitaidot ovat uusi kansalaistaito. Vaikka me suomalaiset olemme digitaitava kansa, kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia digitaitojen oppimiseen tai palveluiden käyttöön. Silloin apuun astuvat digitukiverkoston toimijat. He huolehtivat kansalaisten mahdollisuudesta asioida yhdenvertaisesti, tarjoavat käytännön tukea ja innostavat oppimaan, digitukea Väestörekisterikeskuksessa koordinoiva projektipäällikkö Minna Piirainen kertoo.

Väestörekisterikeskus tukee maakuntien liittojen kokoamien digitukiverkostojen toimintaa ja toimii digituen puolestapuhujana. Maakuntien tehtävänä on ohjata alueen digitukitoimijoiden verkostoa, lisätä digituen tunnettuutta ja kehittää tuen saatavuutta.

– Kun lukuisat järjestöt, kunnat, viranomaiset ja yritykset kokoavat voimansa maakuntien liittojen avulla, muodostuu digituen tarjoajista muutosvoima, jolla on elintärkeä rooli palvelevamman ja menestyvämmän Suomen kehittämisessä. Digi kuuluu meille kaikille, Piirainen jatkaa.

Pohjanmaalla digitukea tarjoavia toimijoita on ollut pilottivaiheessa mukana noin kaksikymmentä, ja uuden rahoituksen myötä verkosto vahvistuu entisestään.

–Haluamme että he, joilla on tarvetta digitaitojen kehittämiseen löytävät tarvitsemaansa tukea. Nostamme myös kannustavasti digitalisaation hyötyjä ja näin poistamme siihen liittyviä pelkoja. Kyseessä on monen tavoin arkea helpottava asia, Pohjanmaan Fagerström kertoo.

Mirva Gullman Jessica Fagerstrom

Mirva Gullman, projektisuunnittelija ja Jessica Fagerström, projektipäälliikkö

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle
Päivitetty 27.03.2017, Kello 12.32, Marie Sjölind.