RIPEET-projektets slutkonferens i Byssel. RIPEET-hankkeen loppukonferenssi Brysselissä.

Blogi: Kehittämishankkeet uuden tiedon ja vaikuttamisen astinlautana – paikallisesti ja kansainvälisesti

26.1.2024

Uusi eurooppalainen innovaatio-ohjelma pyrkii vahvistamaan EU:n johtajuutta innovoinnissa ja auttaa EU:ta kehittämään uusia teknologioita muun muassa energiamurrokseen. Innovaatio-ohjelman sanoma on selkeä: ripeäotteinen ja vahva innovaatiotoiminta alueellisten ekosysteemien välillä on yhä tärkeämpää, jotta pysytään innovoinnin kärjessä ja pystytään vastaamaan monimutkaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Alueita kehotetaankin luomaan pitkäaikaisia yhteistyösuhteita, jotka täydentävät ja lujittavat omaa alueellista ekosysteemiä ja vievät kehitystä eteenpäin.

Kolme vuotta sitten Pohjanmaalla käynnistyi Horisontti 2020 -ohjelmasta rahoitettu RIPEET-hanke Pohjanmaan liiton, Vaasan yliopiston ja Merinovan yhteistyönä. Hankkeen tavoitteena on ollut luoda puitteet osallistavalle energiamurrokselle, jossa asukkaiden ja energiankäyttäjien tarpeet on nostettu keskiöön. Hankkeen kolmena pilottialueina toimivat Pohjanmaa, Etelä-Espanjassa sijaitseva Extremadura sekä Skotlannin ylämaat ja saaret Atlantin rannikolla. Kolme maantieteellisesti kaukana toisistaan olevaa aluetta, joilla on kuitenkin yhteisiä nimittäjiä, kuten suuret mahdollisuudet uusiutuvaan energiantuotantoon ja energiamurrokseen vahvasti keskittyvä tutkimus-, innovaatio- ja kehitystoiminta.

Kehittämishankkeissa tuotetaan menetelmiä muutostyöhön. Taaksepäin katsoen voimme todeta, että RIPEET-hankkeesta ja sen opetuksista tuli ajankohtaisempia ja osuvampia sekä energiahuollon että EU:n alueellisen innovaatiopolitiikan kannalta kuin alussa osasimme edes aavistaa.

Ensinnäkin, kun hankeajasta oli kulunut vuosi, edessämme oli uusi todellisuus, jossa kiinnostus energiajoustavuutta, omavaraisuutta ja hajautettuja ratkaisuja kohtaan kasvoi energiakriisin takia. Tarvittiin vauhtia energiamurrokseen ja uudenlaisia ratkaisuja. Hankkeessa laadittiin tiiviissä yhteistyössä eri toimialoja edustavien alueellisten sidosryhmien kanssa tiekartta toimenpiteistä, joiden avulla pienimuotoisten energiaratkaisujen määrää voitaisiin kasvattaa. Lisäksi RIPEET on rahoittanut kaksi yksivuotista pilottihanketta, joissa on kehitetty ratkaisuja paikallisten energiayhteisöjen lisäämiseksi Pohjanmaalla ja energiajoustavuuteen liittyviä menetelmiä. Pilottihankkeet ovat synnyttäneet uutta tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä alueellisten toimijoiden välillä.

Toiseksi, EU:n alueellisessa innovaatiopolitiikassa on painotettu viime vuosina entistä enemmän vihreän siirtymän sosiaalisen ulottuvuuden huomioimista varhaisessa vaiheessa. Alueviranomaisten odotetaan yhä enemmän toimivan muutoksentekijöinä Euroopan vihreässä siirtymässä saattamalla yhteen alueellisia toimijoita. Tähän kiteytyy myös muutosprosessi, johon RIPEET-hanke on kehittänyt ja testannut menetelmiä. Kokemukset osoittavat, että prosessin avulla onnistutaan saamaan mukaan aivan uusia toimijoita, joilla on kykyä ja osaamista energiamurroksen edistämiseen.   

Kolmanneksi, RIPEET-hankkeessa kehitetyssä prosessissa on ensin määritelty keskeiset muutostavoitteet ja sen jälkeen innovointitarpeet, joita lähdetään ratkaisemaan rahoittamalla kokeellisia pilottihankkeita. Toimintatavalla on havaittu olevan monia vahvuuksia nopeudessa, ketteryydessä, molemminpuolisessa sitoutumisessa sekä haasteiden ja ratkaisujen tunnistamisessa korkealla tarkkuustasolla. Tällaista mallia ekosysteemin rakentamiseen peräänkuulutetaan komission uudessa Alueelliset innovaatiolaaksot -aloitteessa, jonka tarkoituksena on lisätä alueiden innovaatiokapasiteettia.

Liiton kansainvälisen hanketoiminnan strategisena tavoitteena on tuottaa uutta tietoa valmisteluun ja päätöksentekoon sekä vahvistaa alueiden kehittämiseen kuuluvaa ennakointityötä yhdessä muiden samankaltaisten haasteiden kanssa painiskelevien alueiden kanssa. Tällä tavoin voimme paremmin osallistua EU-tasolla käytävään innovaatiokeskusteluun ja muokata sitä sekä tehdä alueiden työtä, asemaa ja tarpeita näkyväksi. RIPEET-hankkeen lähestyessä loppuaan energiamurros, osallisuus, innovaatioyhteistyö ja paikkajohtajuus ovat edelleen asioita, joita Pohjanmaan liitto vie määrätietoisesti eteenpäin ja jotka ovat keskeisiä uusissa kansainvälisissä hankkeissa.

Johanna Dahl
Aluekehitysasiantuntija

Kuvassa: RIPEET-hankkeen loppukonferenssi Brysselissä. Vasemmalta Hortense Lutz-Hermellin, Auvergne-Rhône-Alpes -alueen delegaation johtaja Brysselissä, Johanna Dahl, Pohjanmaan liitto, Eero Ailio, neuvonantaja energiasiirtymä ja paikallinen hallinta Euroopan komission energiapääosastolla, Wolfgang Haider, RIPEET-hankkeen koordinaattori.

Kuva: RIPEET

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle