Kantatie 63 välillä Evijärven Ina–Kaustinen: Pääsuuntaselvitys käynnistynyt

Kantatie 63 välillä Evijärven Ina–Kaustinen: Pääsuuntaselvitys käynnistynyt

17.2.2021

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt noin 12 km pitkän kantatiejakson pääsuuntaselvityksen laatimisen Evijärven, Kruunupyyn ja Kaustisen kuntien alueella.

Tavoitteena pääsuuntaselvityksessä on tutkia, miten tietä parannetaan, vähentää tiestä asutukselle aiheutuvia häiriöitä ja määritellä nykyisen linjauksen lisäksi myös uusia tielinjausvaihtoehtoja. Uudet linjausvaihtoehdot sijaitsevat Pohjanmaan maakunnan alueella olevalla tieosuudella, esimerkiksi tien oikaisu Högnabbassa. Erityisesti halutaan parantaa tien liikenneturvallisuutta sekä tavara- ja henkilöliikenteen sujuvuutta, ennustettavuutta ja matka-aikaa.

Työtä ohjaavaan hankeryhmään on kutsuttu alueen kolmen kunnan ja kolmen maakuntaliiton edustajat. Kehitettyjä parantamisvaihtoehtoja esitellään yleisölle todennäköisesti torstaina 22. huhtikuuta klo 18 Teams-etäyleisötilaisuudessa. Tilaisuudessa ja sen jälkeen saatu palaute otetaan huomioon vaihtoehtoa valittaessa ja tarkennettaessa. Yleisötilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Kartta, kantatie 63

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle