Koronavirus voi vaikuttaa kohdeavustuksiin

20.3.2020

Koronavirus on saattanut aiheuttaa myös Pohjanmaan liiton kulttuurilautakunnan tukemien yleisötilaisuuksien ja tapahtumien peruuntumisen. Pohjanmaan liitto pyytää avustuksen saajia selvittämään ennen avustuksen maksamista, onko avustuskohde mahdollista toteuttaa.

Hallitus on suosittanut, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka ja että muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvion pohjalta tilaisuuksien järjestämistä.

Lisäksi hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot 13.4. saakka. Julkiset kokoontumiset on rajoitettu kymmeneen henkilöön ja tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla suositellaan välttämään.

Pohjanmaan liitto tuki 34 kulttuuritoimijaa yhteensä 55 800 eurolla.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle