Motorväg. Moottoritie.

Länsi-Suomi on väylä maailmalle – päärata ja valtatiet turvaavat koko maan huoltovarmuuden

29.11.2023

Länsi-Suomen liikennestrategian toimenpideohjelma on valmistunut. Alueen liikennejärjestelmää tulee kehittää siten, että Länsi-Suomen tie- ja rataverkon pääväyliä priorisoidaan. Pääväylien avulla varmistetaan Suomen toiminta- ja huoltovarmuus. Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien liittojen laatima Länsi-Suomen liikennestrategian toimenpideohjelma kiteyttää alueen näkemyksen tärkeimmistä liikennejärjestelmän kehittämiskohteista.

Päärata ja valtatie 4 Helsingistä Ouluun ovat Suomen ja pohjoisen Euroopan ydinväyliä. Väylät kuuluvat eurooppalaiseen liikenteen ydinverkkoon ja niiden kehittäminen on erityisen tärkeää. Pääradan ja valtatie 4:n toimivuuden turvaamisella on suuri merkitys pohjoismaisessa mittakaavassa.

Länsi-Suomessa sijaitsee tällä hetkellä noin 40 % Suomen ruokateollisuudesta ja huomattava osa alkutuotannosta. Valtatie 3 Helsinki–Vaasa ja valtatie 19 Kurikka–Uusikaarlepyy toimivat Suomen ruokaväylinä ja siksi niiden kehittäminen kansallisesti tärkeää.

Geopoliittisessa tilanteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi Länsi-Suomen satamien rooli on noussut entistäkin kriittisemmäksi. Valtatietä 8 Turusta Ouluun ja valtatietä 2 Helsingistä Poriin on tarve kehittää, jotta varmistetaan vientiteollisuudelle tärkeiden yhteyksien toimivuus ja läntisen Suomen satamien saavutettavuus. Myös sisämaasta rannikolle suuntautuvien poikittaisyhteyksien merkitys on kasvanut. Valtatietä 9 Turusta Kuopioon on tärkeää kehittää Länsi- ja Itä-Suomen yhdistävänä poikittaisväylänä.

Kohti vihreää siirtymää

Länsi-Suomeen kohdistuu suurin osa Suomeen suunnitelluista vihreän siirtymän investoinneista. Alueen liikennejärjestelmää tulee kehittää, jotta Suomen kilpailukyky säilyy ja alueelle suunnitellut investoinnit toteutuvat. Investointeja kohdistuu myös etäämmälle pääväylistä, minkä vuoksi toimenpideohjelmalla pyritään varmistamaan alemman tieverkon rahoitus.

Liikenteen päästövähennysten saavuttamiseksi strategiassa ehdotetaan toimia, joilla julkisten sähkölatauspisteiden sekä vedyn ja biokaasun tankkausasemien saatavuutta voidaan parantaa. Raskaalle liikenteelle tulee toteuttaa älykkäitä palvelualueita, jotka vastaavat pitkien ja raskaiden kuljetusten tarpeisiin.

Länsi-Suomi on vahvasti verkottunut työmatkojen suhteen ja alueella pendelöidään paljon. Joukkoliikenteen ja liikkumisen palveluista tavoitellaan saumatonta ja älykästä kokonaisuutta mm. kehittämällä tarjontaa, informaatiota ja lipunostamisen mahdollisuuksia yhdestä paikasta matkaketjun kaikkiin osiin.

- Toimenpideohjelman avulla voimme vahvistaa Länsi-Suomea houkuttelevana sijoittumisalueena yrityksille ja investoinneille sekä tarjota hyvät yhteydet meille ja meiltä maailmalle. Haluamme kiittää sidosryhmiä ja elinkeinoelämän edustajia, jotka osallistuivat aktiivisesti toimenpideohjelman laadintaan, Pohjanmaan maakuntajohtaja Mats Brandt toteaa.

Toimenpideohjelma syventää entisestään alueen hyvää yhteistyötä liikennejärjestelmän kehittämisessä. Toimenpideohjelman tarkoituksena on välittää Länsi-Suomelle tärkeitä viestejä eduskunnan liikenneinvestointien valmisteluun ja päätöksentekoon, Väylän investointi- ja suunnitteluohjelmien laadintaan sekä valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitykseen, jonka laadinta on käynnistynyt syksyllä 2023.

Toimenpideohjelma:

Länsi-Suomen liikennestrategian toimenpideohjelma (pdf)

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle