Liikennöinti Suupohjan radalla turvattava

Liikennöinti Suupohjan radalla turvattava

24.1.2022

Seinäjoelta Kaskisiin kulkeva Suupohjan rata on tärkeä paitsi Kaskisten satamalle myös radanvarsikunnille, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnille sekä Suomen metsäteollisuudelle. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat edellyttävät, että liikennöinti Suupohjan radalla jatkuu myös tulevaisuudessa.  

Suupohjan radasta valmistui Väyläviraston tilaama hankearviointi loppuvuodesta 2021. Sen mukaan radan laaja peruskorjaus tai edes suppeampi kunnostus eivät ole taloudellisesti kannattavia investointeja. Arvioinnissa esitetään, että radan liikennöintiä ei voida jatkaa enää vuoden 2022 jälkeen yksinomaan tehostetun kunnossapidon avulla, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että ilman korjaustoimenpiteitä liikennöinti lakkaa vuoden 2023 alussa.  

Hankearviointien tulevaisuudenkuva liian pessimistinen  

Suupohjan radasta on laadittu perusteellisemmat hankearvioinnit myös vuosina 2011 ja 2017. Vuoden 2017 arvioinnissa laadittiin mm. perusvaihtoehdon lisäksi optimistinen arvio tulevista kuljetusmääristä. Hankearvioinneissa oletetaan lähtökohtaisesti, että raakapuun raidekuljetukset voisivat siirtyä kokonaisuudessaan tieverkolle. Tämä ei ole kuljetustaloudellisesti mahdollista.  
Vuoden 2021 hankearviointi ei ota mitenkään huomioon kunnostuksen positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia, jotka heijastuvat koko Suomen talouteen. Hankearviot ovat tulevaisuuden näkymien osalta aivan liian pessimistisiä. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liitot ovat hyvin eri mieltä arvioinnissa esitetyistä radan tulevaisuutta koskevista näkemyksistä. 

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat esittävät lisärahoitusta peruskorjaukseen  

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat vaativat, että rata tulee kunnostaa kevennetyn peruskorjauksen mukaisesti ja että liikennöinti Suupohjan radalla turvataan parantamistoimenpiteiden aloittamiseen saakka. Liitot esittävät, että Suupohjan radan kevennettyyn perusparannukseen ja suunnitteluun osoitetaan valtion lisätalousarviossa 5 M€ (2022) sekä radan peruskorjaukseen yhteensä 40 M€ vuosien 2023 ja 2024 talousarvioissa.    

Suupohjan radan aluetaloudelliset hyödyt heijastuvat koko Suomeen, ja radan kunnostuksella on merkitystä myös rataverkon käytön kehittämiselle laajemminkin. Suupohjan radan hyödyntäminen tavaraliikenteen kuljetuksissa vapauttaa kapasiteettia muulta rataverkolta ja vähentää tarvetta kuljettaa puutavaraa ruuhkaista päärataa pitkin. 

Suupohjan rata päättyy Kaskisten satamaan. Kuva: Port of Kaskinen

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle