Vinterlandskap, is, några människor - Talvimaisemaa, jää, muutama ihminen

Liitto teki plussatuloksen

28.2.2022

Pohjanmaan liiton vuoden 2021 tilinpäätös on plussalla. Vuodeksi 2021 oli budjetoitu reilut 400 000 euroa alijäämää. Tilikauden 2021 tulos on ylijäämäinen 153 559,91 euroa, eli tulos on odotettua parempi.

Vuoden 2021 ylijäämä johtuu ennen kaikkea koronapandemiasta. Matkustamista ei ole ollut juuri ollenkaan, ja turvallisuussyistä lähes kaikki kokoukset on pidetty etäkokouksina.

Täten kokouskuluja ei ole syntynyt läheskään yhtä paljon kuin aiempina vuosina eikä matkakuluja ole korvattu luottamushenkilöille samassa määrin kuin aikaisemmin. Sen sijaan ICT-palveluja on hankittu budjetoitua enemmän etäkokousten toimivuuden takaamiseksi. Siitä huolimatta kaikkien luottamustoimielinten toiminnassa syntyi koronavuoden aikana säästöä yhteensä runsaat 70 000 euroa.

Maakuntahallitus käsitteli tilinpäätöksen kokouksessaan tänään. Tilinpäätös käsitellään seuraavaksi tarkastuslautakunnassa ja saatetaan toukokuussa maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle