Maakunnat: Ulkomaisen työvoiman lupaprosesseja on yksinkertaistettava

Maakunnat: Ulkomaisen työvoiman lupaprosesseja on yksinkertaistettava

3.9.2020

Maakuntajohtajat peräänkuuluttavat yhteisessä kannanotossaan toimia, joilla edistetään ulkomaisen työvoiman saatavuutta ja siihen liittyvää lupamenettelyä. Osaavan työvoiman heikko saatavuus hidastaa yritysten kasvua ja vaikuttaa elinvoimaan. Kannanotossa korostetaan, että alueille on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet reagoida työvoiman tarpeeseen liittyviin muutoksiin.

Työvoimapulaa on eri aloilla, erityisesti ammattityöntekijöiden mutta myös erityisosaajien osalta, sekä maaseudulla että kaupungeissa. Tilanne myös vaihtelee aloittain eri puolella Suomea, minkä vuoksi mahdollisuus alueelliseen harkintaan on tärkeä.

Kevään ja kesän aikana työttömyys on kasvanut mutta toisilla aloilla on edelleen työvoimapulaa.

Nykymallin haaste on monimutkaisuus

Ulkomaisen työvoiman lupamenettelyn vastuut jakautuvat kolmelle eri ministeriölle ja useille eri viranomaiselle. Hakuperusteita on kolmetoista ja hakulomakkeita yhdeksän erilaista.

– Etenkin erityisasiantuntija- ja tutkijalupien hakijat törmäävät hakuprosessin viidakkoon. Työntekijän palkkaaminen ei saa jäädä kiinni hankalaan byrokratiaan, sanoo Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Kaj Suomela.  

Lisää vastuuta paikallisille ELY-keskuksille ja TE-toimistoille

Maakuntien liitot esittävät, että työlupien valmistelussa ja päätöksenteossa käytettäisiin alueellista asiantuntemusta, jolloin myös reagointi on nopeampaa. Tehtäviä olisikin siirrettävä paikallisille ELY-keskuksille ja TE-toimistoille. Myös maahanmuuton tulorajoihin tulisi soveltaa alueellista harkintaa, joka ottaa huomioon paikalliset yleiset elinkustannukset ja palkkatason.

– Elinkustannuksissa on suuria eroja niin kaupunkien ja maaseudun kuin eri maakuntienkin välillä. Tulorajoja pitää voida harkita alueellisesti, että myös maaseudulle saadaan riittävästi työvoimaa, sanoo Kaj Suomela.

Kannanotossaan maakuntajohtajat ottavat kantaa myös muihin palveluprosessiin liittyviin kysymyksiin, kuten palvelukokonaisuuksien ja palvelupolkujen kehittämiseen. 

Lue kannanotto

 

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle