Merialuesuunnitelma on valmistumassa

Merialuesuunnitelma on valmistumassa

19.10.2020

Suomen merialueelle ensimmäistä kertaa laadittava kolmiosainen merialuesuunnitelma on valmistumassa. Maakuntahallitus päätti tänään, että Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren suunnittelualeen merialuesuunnitelma viedään maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi marraskuussa.

Suunnitelmaehdotukseen on tehty loppumetreillä joitakin muutoksia. Muun muassa on hieman muokattu troolikalastusalueita Pohjanmaalla, laajennettu olemassa olevaa vesiviljelyaluetta Luodossa ja lisätty ahvenen merkittävä kutualue Laihianjoen alajuoksulla.

Merialuesuunnitelma on strateginen kehittämisasiakirja, jolla ei ole oikeusvaikutuksia eikä sitovaa vaikutusta muuhun suunnitteluun. Siinä osoitetaan yleispiirteisesti potentiaalisia alueita eri käyttömuotojen tarpeisiin sisäsaaristossa, ulkosaaristossa ja avomerellä. Suunnitelman tarkoituksena on tukea meren kestävää käyttöä sekä parantaa merellisten elinkeinojen harjoittamisen edellytyksiä ja meriympäristön tilaa.

Merialuesuunnitelmat laaditaan kussakin merellisessä EU-maassa. Takaraja suunnitelmien valmistumiselle on 31. maaliskuuta 2021.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle