många människor i en hamn / monta ihmistä satamassa

Pohjanmaa tutkii alankomaalaista tuulivoimarakentamista

21.2.2023

Delegaatio Pohjanmaalta tutustuu tällä viikolla Groningenin alueen kokemuksiin merellisen tuulivoiman rakentamisesta. Groningen Seaports on osallistunut 18 merellisen tuulivoimalan rakentamiseen Pohjanmerellä.

– Tärkeä tavoite on saada eväitä strategian rakentamiseen, jolla tuulivoiman jalostusaste nostetaan myös Pohjanmaalla, Mats Brandt, maakuntajohtaja, sanoo.

Tällä hetkellä merellinen tuulivoima Euroopassa tuottaa ainoastaan noin 13 GW.  Eurooppalaisella tuulivoimastrategialla on tavoite kehittää ainakin 65 GW merellistä tuulivoimalaa vuoteen 2030 mennessä. Tavoite tarkoittaa, että merellinen tuulivoima tulisi viisinkertaistaa alle kahdeksassa vuodessa. Yhteistyötä siis tarvitaan. Tammikuussa tänä vuonna kuusi johtavaa eurooppalaista tuulivoimayritystä päättivätkin tehdä yhteistyötä tuulivoiman rakentamisessa tavoitteena vauhdittaa vihreää siirtymää.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle