Pohjanmaan kunnat: Helpottakaa ulkomaisen työvoiman palkkaamista

16.3.2020

Osaavan työvoiman heikko saatavuus Pohjanmaalla hidastaa yritysten kasvua ja vaikuttaa elinvoimaan. Työvoimapulaa on eri aloilla, erityisesti ammattityöntekijöiden mutta myös erityisosaajien osalta, sekä maaseudulla että kaupungeissa.

Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan poistaminen nopeuttaisi työvoiman saatavuutta ja varmistaisi yritysten nopeamman kasvun ja kehittämisen. Pohjanmaan kunnat kannattavat siksi saatavuusharkinnasta luopumista nopealla aikataululla sekä muita toimenpiteitä, jotka helpottavat ulkomaisen työvoiman rekrytointia. Kunnat ovat tehneet aiheesta yhteisen kannanoton.

Saatavuusharkinta tarkoittaa sitä, että muun kuin EU- tai ETA-maan kansalaisen saa palkata Suomeen vain, jos tehtävään ei löydy työntekijää Suomesta tai EU- tai ETA-maasta. Saatavuusharkinta on saattanut estää rekrytoinnin, mutta se hidastaa prosessia myös tapauksissa, joissa työntekijä saa työluvan Suomeen.

– Juuri nyt keskitymme tietenkin yritysten auttamiseen koronakriisin läpi, mutta olen vuosien varrella saanut yrityksiltämme valtavasti palautetta tähän asiaan liittyen. Olemme keskustelleet kollegoiden kanssa niin paikallisesti kuin täällä eduskunnassa paljon siitä, että Pohjanmaa sopisi erinomaisesti esimerkkialueeksi, jossa saatavuusharkinta voitaisiin poistaa, sanoo Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Strand (r.)

– Olen erittäin iloinen siitä, että myös valtiovarainministeri Katri Kulmuni Vaasan vierailun yhteydessä totesi haluavansa vauhdittaa ulkomaisen työvoiman tuloa Suomeen alueellisilla kokeiluilla, sanoo Joakim Strand.   

Saatavuusharkinnan poistaminen on konkreettinen toimi, jollaista Pohjanmaalla on odotettu pitkään.

– Pohjanmaan kunnissa on hyvät edellytykset ottaa vastaan uusia asukkaita ja hyviä esimerkkejä kotoutumisesta. Pohjanmaa on jo nyt kansainvälinen ja monikielinen maakunta, mikä tarjoaa muista maista muuttaville hyvän mahdollisuuden tulla osaksi yhteiskuntaa, sanoo maakuntajohtaja Kaj Suomela.

Muutos vaikuttaisi pitkällä aikavälillä, kun työikäisten määrä vähenee.

– Juuri nyt monissa yrityksissä, myös Pohjanmaalla, yritetään sopeutua poikkeuksellisiin olosuhteisiin koronaviruksen vuoksi. Pula työvoimasta on Pohjanmaalla pidemmän ajan haaste ja ratkaisut siihen auttavat meitä tulevaisuudessa, sanoo Kaj Suomela.

 

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle