Pohjanmaan maakuntakaava 2040 on hyväksytty

Pohjanmaan maakuntakaava 2040 on hyväksytty

15.6.2020

Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto on hyväksynyt Pohjanmaan maakuntakaavan 2040.

Uuden maakuntakaavan tavoitteena on, että vuonna 2040 Pohjanmaa on kilpailukykyinen alue, jossa väestö voi hyvin ja jossa on hyvä elinympäristö. Kaavassa tavoitteet konkretisoidaan alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä alueiden käytön periaatteiksi ja muun muassa palveluja, liikennettä, kulttuuriympäristöjä, virkistystä ja energiahuoltoa koskeviksi aluevarauksiksi.

­– Uusi maakuntakaava on konkreettinen työkalu Pohjanmaan kehittämiseen. Tähtäämme sekä kilpailukyvyn vahvistamiseen että hyvinvoinnin parantamiseen, sanoo maakuntajohtaja Kaj Suomela.

Maakuntakaavan 2040 laadinta alkoi vuonna 2014. Maakuntakaava on valmisteltu yhteistyössä osallisten kanssa. Viranomaisilla, järjestöillä ja asukkailla on ollut useita tilaisuuksia esittää kaavasta mielipiteensä. Jotta saataisiin selville, mitä mieltä tavalliset kansalaiset ovat maakunnasta, sen kehittämisen suunnasta ja maakuntakaavan sisällöstä, perustettiin kansalaisfoorumi, joka piti säännöllisiä työkokouksia.

Pohjanmaan liitto siirtyy rullaavaan kaavoitukseen, eli maakuntakaava päivitetään jatkuvasti. Maakuntahallitus on jo päättänyt, että yksi seuraavana käsiteltävistä teemoista on energiahuolto, johon tuulivoima sisältyy. Kokouksessa hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan myös seudullinen ampumarataverkosto tulee tarkistaa.

Kaupunkiseudut esille maakuntakaavassa

Kaavassa korostetaan aiempaa enemmän Vaasan ja Pietarsaaren kaupunkiseutujen merkitystä koko maakunnan kehitykselle ennen kaikkea kaupunkikehittämisen vyöhykkeinä. 

– Pendelöinnin edistämiseksi ja edellytysten luomiseksi joukkoliikenteen kehittämiselle kaavassa on osoitettu kehittämisvyöhykkeet Vaasan ja Seinäjoen kaupunkien sekä Pietarsaaren ja Kokkolan välille. Tällaisia vyöhykkeitä ei ole esitetty aiemmissa maakuntakaavoissa, kaavoitusjohtaja Ann Holm kertoo.

Maakuntakaavassa käsitellään ensimmäistä kertaa viheraluejärjestelmää kokonaisuutena. Viheraluejärjestelmällä luodaan edellytyksiä yhdyskuntarakenteen ekologiselle kestävyydelle, luonnon monimuotoisuudelle, viihtyisälle elinympäristölle, monipuolisille virkistymismahdollisuuksille ja elinkeinoelämän kehittämiselle. Täysin uusi merkintä maakuntakaavassa on EKO, jolla osoitetaan kiertotalousalueet.

Maakuntakaava esitetään kartalla, johon kuuluvat myös kaavamerkinnät ja suunnittelumääräykset. Nämä asiakirjat ovat juridisesti sitovia. Lisäksi maakuntakaavaan liittyy selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot. Uusi maakuntakaava korvaa Pohjanmaan maakuntakaavan 2030 ja sen vaihemaakuntakaavat.

Koko materiaali löytyy Pohjanmaan liiton kotisivuilta.

Tilinpäätös hyväksyttiin

Kokouksessa hyväksyttiin Pohjanmaan liiton vuoden 2019 tilinpäätös. Tilikauden 2019 tulos on ylijäämäinen noin 239 000 euroa.

Maakuntavaltuusto valitsi kaksi uutta jäsentä maakuntahallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Hallitukseen nousevat Olli Raatikainen (kesk.) Laihialta ja Richard Sjölund (sd.) Pietarsaaresta (henkilökohtainen varajäsen Peter Sjökvist).

landskapsplan 2040 - maakuntakaava 2040

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle