Selvitys tuulivoimatuotannon potentiaalisista alueista etenee 

Selvitys tuulivoimatuotannon potentiaalisista alueista etenee 

27.4.2021

Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntaliittojen yhteinen selvitystyö alueidensa potentiaalisista uusista tuulivoimatuotannon alueista on edennyt paikkatietopohjaisen puskurianalyysin, hiljaisten alueiden analyysin sekä sähkönsiirtoverkon nykytilan ja kehityssuunnitelmien kartoituksen osatehtävien osalta.

Tiistaina 13.4.2021 järjestettiin infotilaisuus, jonka tavoitteena oli kertoa hankkeen sidosryhmille sen etenemisestä sekä osatuloksista. Etäinfotilaisuuteen osallistui reilu 70 henkilöä selvitysalueen kunnista, naapurimaakunnista sekä etujärjestöistä.

Poissulkevan paikkatietoanalyysin tavoitteena on toimia alustavana menetelmänä, jonka kautta rajataan pois toiminnalle soveltumattomia alueita, joilla on jokin muu arvo, kuten maiseman tai luonnonympäristön näkökulmasta.

Hiljaisten alueiden kartoituksessa tavoitteena oli selvittää sellaisia alueita, joilla ihmisen tuottama äänimaisema on vähäinen ja äänimaisema on rauhallinen. Hiljaisten alueiden analyysi laadittiin myös paikkatietopohjaisesti huomioiden etäisyyksiä melulähteisiin, kuten asutukseen, liikenneväyliin sekä teollisuuteen ja erilaisiin tuotantoalueisiin (esim. turve ja maa-ainesten otto).

Tuulivoima-alueiden suunnittelussa tärkeä osa-alue on sähkönsiirto. Selvitystä varten kartoitetaan kantaverkkoyhtiön sekä alueellisten sähköverkkoyhtiöiden sähköverkon nykytilaa sekä kehityssuunnitelmia, jotta voidaan muodostaa kokonaiskuva selvitysalueen sähköverkosta. Kartoituksen tuloksia hyödynnetään seuraavissa selvitysvaiheissa teknistaloudellisessa analyysissa.

Selvitys etenee keväällä ja alkusyksystä potentiaalisten tuulivoima-alueiden rajauksella, teknistaloudellisella analyysilla ja potentiaalisten alueiden luokittelulla sekä vaikutusten arvioinnilla. Seuraavan infotilaisuuden alustava aikataulu on kesäkuussa, ja siihen tullaan lähettämään kutsu sidosryhmille.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle