En hand som skriver. Käsi, joka kirjoittaa.

Talousarvio etenee maakuntavaltuustoon

16.10.2023

Maakuntahallitus viimeisteli tänään ehdotuksen liiton toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2024–2026. Maakuntavaltuusto kokoontuu päättämään asiasta tasan kahden viikon kuluttua.

Maakuntahallitus esittää valtuustolle, että kuntien maksuosuuksia korotetaan ensi vuonna kolme prosenttia. Korotuspaineet johtuvat palkkojen ja hintatasojen noususta. Toimintakuluja katetaan myös hankerahoituksella ja edellisvuosien ylijäämällä.

Talousarvioehdotukseen sisältyy avustuksia ja osuuksia, joilla liitto myötävaikuttaa maakunnan kehittämiseen. Suurimmat summat ovat menossa Helsingin yliopiston oikeustieteelliselle koulutukselle Vaasassa (110 000 euroa) ja Vaasan kesäyliopistolle (50 000 euroa).

Talous- ja toimintasuunnitelma käsitellään maakuntavaltuustossa maanantaina 30. lokakuuta Mustasaaressa. Kokous on avoin yleisölle.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle