Uusia painopisteitä kehittämishankkeiden rahoituksessa

Uusia painopisteitä kehittämishankkeiden rahoituksessa

13.12.2021

Maakuntahallitus on hyväksynyt seuraavien vuosien hakukierrosten painopisteet. Pohjanmaan liitto rahoittaa yleisiä kehittämishankkeita, joiden tulokset ovat julkisia ja vapaasti saatavilla. 

Rahoitettavan hankkeen tulee perustua maakunnan strategioihin ja kohderyhmien dokumentoituun tarpeeseen. Lisäksi hankkeen vaikutusten tulee kohdentua laajemmalle kuin yksittäisen kunnan alueelle. 

Hankerahoitus on yksi tapa saavuttaa maakunnan strategioiden tavoitteita, kuten vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämistä. 

– Painopisteiden avulla voimme keskittyä niihin asioihin, jotka ovat Pohjanmaan kannalta tärkeimpiä ja auttavat selviämään globaalissa kilpailussa. Hankerahoituksella haluamme edistää innovaatioita ja osaamista, sanoo Pohjanmaan liiton kehittämis- ja elinkeinopäällikkö Niklas Ulfvens. 

Rahoitettavalla hankkeella tulee olla vankka perusta hakijaorganisaation toiminnassa ja selkeä kuvaus siitä, kuka vastaa työn jatkuvuudesta hankkeen päätyttyä. Hanke saa mielellään sisältää kohderyhmän nopeiden kokeilujen ja testauksen elementtejä. 

Vuosien 2021 ja 2022 rahoitus, noin 2 miljoonaa euroa, tulee hakuun vuonna 2022. Tarkoitus on järjestää kaksi hakukierrosta, ensimmäinen helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa ja toinen syksyllä. 

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle