Yhteinen liikennestrategia sai hyviä eväitä

6.5.2020

Maakuntahallitusten puheenjohtajistojen kokous 22.4.2020

Kuuden maakunnan maakuntahallitusten puheenjohtajistot ja valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laadinnassa mukana olevat kansanedustajat evästivät virtuaalisessa huippukokouksessaan Länsi-Suomen maakuntien yhteisen liikennestrategian laadintaa. Keskustelussa löytyi yhteisiä teemoja, joita voidaan täsmentää ja tarjota valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitteluun.

”Tärkeää, että näin laajalla alueella etsitään yhteisiä linjoja, vaikka erojakin löytyy.”

”Ei olla ketään vastaan, vaan pyritään toimimaan yhdessä.”

Keskustelun pohjana ollutta asiakokonaisuuksien ryhmittelyä neljään teemaan pidettiin toimivana lähtökohtana strategian laadinnalle. Teemat ovat:

• Sujuva arki tiiviin yhdyskuntarakenteen alueilla.
• Maaseutualueilla liikkumispalvelut ja tehokas logistiikka vahvistavat elinvoimaa.
• Eri toimialojen työvoima saavuttaa työpaikan kauempaakin.
• Kansalliset ja kansainväliset yhteydet toimivat arjessa: ihmiset ja tavarat saavuttavat määränpäänsä.

”Teemat kuvaavat selkeästi aluetta. Hyvä, että ihmisen näkökulma on tunnistettu (sujuva arki ja liikkuvuus). Kansainvälinen ulottuvuus on hyvä olla mukana, kuten onkin.”

”Maaseudun elinkeinojen kuljetukset vahvemmin esiin!”

Kaikkia neljää teemaa yhdistävät tavoitteet saavutettavuuden parantamiseksi, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja liikenteen päästöjen vähentämiseksi, liikenneturvallisuuden parantamiseksi, liikenteen innovaatioiden kehittämiseksi ja liikennejärjestelmän yhteiskuntataloudellisen tehokkuuden parantamiseksi.

”Rakentakaamme tästä alueesta kestävien liikkumisenergiamuotojen mallialue lataus- ja tankkausverkostoineen.”

Yhteisen liikennestrategian laadinnasta lyhyesti

Mitä tehdään?

Kuusi Länsi-Suomen maakuntaa (Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa ja Satakunta) laativat parhaillaan yhteistä liikennestrategiaa. Siihen kiteytetään yhteinen näkemys alueen tärkeimmistä liikennejärjestelmäkysymyksistä kaikki liikennemuodot huomioiden.

Miksi tehdään?

Yhteinen tahtotila tulee sisältämään viestejä valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun, jotta Länsi-Suomelle tärkeät asiat tulisivat huomioon otetuiksi. Strategiassa on tarkoitus tunnistaa myös teemoja, joissa maakuntien on hyödyllistä ja kustannustehokasta tehdä keskinäistä yhteistyötä.

Miten tehdään?

Länsi-Suomen yhteistä liikennestrategiaa työstetään tiiviissä vuorovaikutuksessa valtion liikenneviranomaisten kanssa. Liikennestrategia linjaa painotuksia pitkälle tulevaisuuteen. Siksi on tärkeää tarjota vaikuttamismahdollisuus nuorille, elinkeinoelämälle, muille sidosryhmille ja poliitikoille.

Sidosryhmätyöpajat järjestetään kaikissa maakunnissa touko–kesäkuun taitteessa ja alkusyksystä käydään vuoropuhelua nuorisovaltuustojen kanssa.

Maakuntahallitusten puheenjohtajistot kokoontuvat syyskuussa toiseen yhteiseen huippukokoukseen käsittelemään yhteisen liikennestrategian luonnosta. Kukin maakunta päättää omalta osaltaan yhteisen strategialuonnoksen hyväksynnästä.

Keneltä lisätietoja?

Tero Voldi, tero.voldi@obotnia.fi

Heikki Pusa, heikki.pusa@hame.fi, ohjausryhmän puheenjohtaja

Ruut-Maaria Rissanen, ruut-maaria.rissanen@pirkanmaa.fi

Markus Erkkilä, markus.erkkila@keskisuomi.fi

Antti Saartenoja, antti.saartenoja@etela-pohjanmaa.fi

Esa Perttula, esa.perttula@satakunta.fi

 

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle