Västra Finland. Länsi-Suomi.

Länsi-Suomi hakee vahvaa roolia seuraavaan hallitusohjelmaan – teollisuus, turvallisuus ja päärata etusijalle

24.2.2026

Länsi-Suomen maakuntien liitot esittävät seuraavaan hallitusohjelmaan konkreettisia toimia, joilla vahvistetaan koko Suomen kasvua, kilpailukykyä ja turvallisuutta. Yhteiset hallitusohjelmaesitykset on koottu viiden teeman alle, jotka koskevat innovaatioita ja teollisuuden uudistumista, kokonaisturvallisuutta ja kaksikäyttöteknologioita, globaalia saavutettavuutta ja kestäviä liikenneratkaisuja, osaamistaloutta sekä kumppanuuksia talouskasvun vauhdittajana.

Liitot esittävät valtion ja maakuntien yhteisen Länsi-Suomen teollisuuden kasvu- ja uudistumisohjelman laatimista sekä kansallisen osaamisklusteriohjelman perustamista elinkeinoelämän kasvun vauhdittamiseksi. Lisäksi hallitusohjelmaan haetaan lisärahoitusta puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden tutkimus- ja kehitystoimintaan, merkittäviä panostuksia pääradan, satamayhteyksien ja pääväylien kehittämiseen sekä korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä.

Taustalla on Länsi-Suomen vahva rooli kansantaloudessa. Maakunnat muodostavat merkittävän osan Suomen valmistavasta teollisuudesta ja puolustusteollisuudesta. Alueella tuotetaan lähes puolet maan sähköstä ja huomattava osa elintarvikkeista. Lisäksi puhtaan siirtymän investoinnit ovat voimakkaassa kasvussa.

Länsi-Suomen allianssiin kuuluvat Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa ja Satakunta. Maakunnat ovat valmistelleet yhteiset hallitusohjelmaesitykset vuosille 2027–2031 ja käynnistäneet määrätietoisen edunvalvontatyön niiden toteuttamiseksi. Yhteisten tavoitteiden lisäksi kukin maakunta valmistelee omat tarkentavat hallitusohjelmatavoitteensa. 

Lue lisää:

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle