
Pohjanmaan liitto avaa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun
Pohjanmaan liitossa on haettavana yhteensä noin 700 000 euroa EAKR-rahoitusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimintalinjan 1 Innovatiivinen Suomi erityistavoitteen 1.1 (Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen) sekä toimintalinjan 2 Hiilineutraali Suomi erityistavoitteen 2.1 (Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen) mukaisiin hankkeisiin.
Rahoitettavien hankkeiden toiminnan tulee olla Pohjanmaan maakuntastrategian 2026–2029 älykkään erikoistumisen painopisteiden mukaista : Yritteliäs Pohjanmaa/Painopiste 2 Kohti tulevaisuuden uusia kärkiä älykkään tuotannon, dataan perustuvan innovoinnin, uusiutuvan energian ja kiertoon perustuvien järjestelmien avulla.
Yleiset tavoitteet ovat: 1. Automaatioon, tietoon perustuvaan arvonluontiin, energiateknologiaan ja kiertotalouteen liittyvän uuden osaamisen ja innovaatioiden avulla luomme uusia kilpailuetuja. 2. Parannamme pk-yritysten innovaatio- ja kilpailukykyä ja vahvistamme suurten globaalien yritysten kykyä toimia alueen ekosysteemissä. 3. Monipuolistamme Pohjanmaan taloutta vihreillä investoinneilla.4. Suuntaamme alueen yritykset uusille kansainvälisille vahvuusalueille.
Tässä haussa etusijalle asetetaan hankkeet, jotka edistävät tavoitetta 3 ”Monipuolistamme Pohjanmaan taloutta vihreillä investoinneilla” sekä tavoitetta 4 ”Suuntaamme alueen yritykset uusille kansainvälisille vahvuusalueille”. Tavoitteessa 3 haetaan hankkeita, jotka edistävät innovaatioympäristöjä sekä TKI-yhteistyötä ja -toimintaa vihreiden teollisuuslaitosten ympärillä (tarkoituksena esim. vahvistaa alueen vetovoimaa investointien suhteen ja yritysten uusien ratkaisujen kehittämistä). Tavoitteessa 4 haetaan hankkeita, jotka rakentavat strategisia kumppanuuksia tutkimusympäristöjen ja -infrastruktuurien sekä yritysten välillä Pohjanmaalla ja kansainvälisesti (tarkoituksena esim. tuoda alueen TKI-toimijoille täydentävää huippuosaamista, kriittistä massaa innovaatiohankkeisiin sekä valmiuksia hakea EU-rahoitusta).
Hankkeiden tulee vastata elinkeinoelämästä esiin nouseviin kehittämistarpeisiin ja perustua kohderyhmän/kohderyhmien todennettuun tarpeeseen. Todennetun ongelman ja ratkaisun välillä tulee olla selkeä yhteys. Hankkeiden tulee tuottaa uusia ratkaisuja ja pysyviä vaikutuksia. Hankkeilta odotetaan tuloksellisuutta ja hyvää vaikuttavuutta. Hakemuksessa tulee tuoda selkeästi esille, mihin kehittämistarpeisiin hankkeella vastataan, hankkeen toimenpiteet, hankkeen tuottamat hyödyt ja sen tavoittelema vaikuttavuus.
Yhteistä näille haettaville hankkeille on, että toteuttamisen tulee perustua työtapoihin tai ympäristöihin, jotka matalalla kynnyksellä mahdollistavat osaamisen vaihdon ja innovaatioyhteistyön lisäämisen yritysten välillä sekä yritysten ja TKI-järjestöjen välillä ja tukevat yritysten TKI-työtä sekä uuden teknologian ja digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa. Hankkeet eivät voi kohdistua yrityskohtaisiin ratkaisuihin, vaan ratkaisujen tulee olla julkisia ja hyödyksi kaikille hankkeeseen osallistuville ja niissä pitää myös olla aluekehityksellinen ulottuvuus.
Hakuaika 4.5.-18.8.2026