Maria Backman.

Uusi kehittämis- ja elinkeinopäällikkö Maria Backman: ”On tärkeää seurata valppaana toimintaympäristön signaaleja ja käydä vuoropuhelua maakunnan eri toimijoiden kanssa”

11.4.2024

Maria Backman on johtanut huhtikuun alusta lähtien Pohjanmaan liiton tiimiä, joka valmistelee ja panee toimeen erilaisia ohjelmia, joilla rahoitetaan hankkeita maakunnan kehittämiseksi.Hän toimii myös elinkeinoelämän sidosryhmien yhteyshenkilönä.

Kun juuret ovat Pietarsaaressa ja kokemusta on kertynyt useasta kunta-alan organisaatiosta Pohjanmaalla ja 25 vuodelta Vaasan kaupungin palveluksessa, viimeksi strategia- ja hankesuunnittelijana, työssä on paljon tuttua mutta myös paljon uutta.

– On mielenkiintoista saada uusi tulokulma ja hyödyntää aiemmin hankkimaani kokemusta.Tässä tehtävässä minua innostaa mahdollisuus päästä tekemään töitä maakuntamme ­– kaupunkien, kuntien ja yritysten ­– hyväksi.Liitossa on lisäksi paljon tietämystä ja osaamista, ja odotan kovasti, että pääsen ammentamaan siitä, sanoo liiton alueiden kehittämisen yksikköön kuuluva Backman.

Käytännössä tehtävässä edistetään maakuntastrategian ja älykkään erikoistumisen strategian tavoitteiden toteutumista tukevien hankkeiden rakentumista, eli maakunnassa yhteisesti sovittuja tavoitteita Pohjanmaan tulevan kehityksen suunnasta.

Liitto ohjasi viime vuoden aikana pohjalaisille hankkeille poikkeuksellisen paljon varoja, liki seitsemän miljoonaa euroa.

– Maakuntastrategia muodostaa työmme lähtökohdan. Meidän pitää seurata valppaasti toimintaympäristön signaaleja, pystyä viestimään niistä ja käydä vuoropuhelua maakunnan toimijoiden kanssa. Emme tee tätä työtä yksin, vaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Siksi haluankin, että minuun voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, Backman sanoo.

Liiton alueiden kehittämisen yksikkö esitetään tulevaisuudessa jaettavaksi kahteen yksikköön, jotta eri painopistealueisiin saataisiin lisää pontta: alueiden kehittämisen yksikköön, jota johtaisi aluekehitysjohtaja Niklas Ulfvens, ja elinkeino-, innovaatio- ja kehittämisrahoituksen asioiden yksikköön, jota johtaisi kehittämis- ja elinkeinopäällikkö Maria Backman.

Maakuntahallitus on hyväksynyt uudelleenjärjestelyn, ja se käsitellään maakuntavaltuustossa myöhemmin tänä vuonna.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle