Ohjelmatyö

Ohjelmatyön ydinajatus on, että Pohjanmaan kehittämismahdollisuudet tunnistetaan ja kootaan yhteiseksi näkemykseksi alueelliseen ohjelmaan. Näin työhön osallistuvat tahot ohjaavat kehitystä ja kehittämisrahoitusta yhdessä sovittuun suuntaan. 

Maakuntastrategia

Maakuntastrategia on maakunnan tärkein suunnitteluasiakirja. Maakuntastrategiaan sisältyy kaksi lakisääteistä dokumenttia: maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelmassa aikajänne ulottuu vuoteen 2050, ja siinä osoitetaan maakunnan pitkän aikavälin tavoiteltu kehitys. Maakuntaohjelma kattaa vuodet 2022–2025, ja siinä tarkennetaan pitkän aikavälin tavoitteita ja niiden toteuttamista.

Maakuntastrategialla on tiivis kytkös useimpiin maakunnallisiin kehittämisasiakirjoihin. Maakuntastrategiassa asetetut pitkän aikavälin tavoitteet ohjaavat maakuntakaavan ja muiden strategioiden ja ohjelmien laadintaa. Toisaalta maakuntastrategian varsin yleisluontoista tavoitteistoa tarkennetaan useissa muissa asiakirjoissa. Esimerkiksi elinkeinoelämän ja innovaatiojärjestelmän kehittämistä kuvataan tarkemmin Pohjanmaan innovaation ja kasvun strategiassa (älykäs erikoistuminen) ja liikennejärjestelmän kehittämistä Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa.

Pohjanmaan maakuntastrategia 2022–2025

Pohjanmaan maakuntastrategia 2022–2025 – Tiivistelmä

maakuntastrategia sisältää maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman ja ohjaa maakuntakaavaa ja kulttuuriohjelmaa

 

Ota yhteyttä

Irina Nori
Aluekehitysasiantuntija
etunimi.sukunimi(at)obotnia.fi etunimi.sukunimi(at)obotnia.fi
Maakuntastrategia, tulevaisuustyö ja tilastot, osallisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
Kimmo Riusala
Aluekehitysasiantuntija
etunimi.sukunimi(at)obotnia.fi etunimi.sukunimi(at)obotnia.fi
Maaseudun kehittäminen, edunvalvonta, koulutus- ja korkeakoulupolitiikka, tulevaisuustyö ja ennakointi