Pohjanmaan maakunta
Tervetuloa Pohjanmaalle!
Pohjanmaa on kansainvälinen maakunta, jossa elämä sujuu. Länsirannikko tarjoaa asukkailleen tilavaa asumista lähellä työpaikkoja ja harrastuksia. Arkemme on yhdistelmä lämmintä yhteisöllisyyttä ja avointa kansainvälisyyttä. Maakuntamme työllisyystilanne on maan parhaita ja menestyvät vientiyritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle.
Hietasaari, Vaasa. Kuva: Antti Kuusiniemi
Pohjanmaalla elämme pitkään
Pohjanmaan asukkaat kuuluvat Suomen terveimpien ja pitkäikäisimpien joukkoon. Yhtenä pohjanmaalaisten hyvinvoinnin salaisuutena on pidetty yhteisöllistä kulttuuria ja aktiivista yhdistys- ja harrastustoimintaa. Ehkäpä raikkaalla meri-ilmallakin on elinvoimaa lisäävä vaikutus?
Pohjanmaa on Suomen kaksikielisin maakunta, sillä suomen- ja ruotsinkielisiä asuu täällä suurin piirtein yhtä paljon. Lisäksi Pohjanmaa on hyvin kansainvälinen, sillä yli 8 % puhuu äidinkielenään muuta kieltä. Pohjanmaan kaksi- ja monikielisyyden voi kokea arjessa niin työpaikoilla kuin asioidessakin, kun kieltä vaihdetaan tilanteen mukaan.
Pohjanmaalla asumme väljemmin kuin maassa keskimäärin. Työmatkamme ovat lyhyempiä kuin muualla maassa, joten työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on täällä helppoa!
Pohjanmaan eloisa ilmapiiri houkuttaa
Pohjanmaan yritykset ja elinkeinoelämä ovat hyvin edistyksellisiä ja alueen osaaminen on maailman kärkeä monella alalla. Siksi Pohjanmaan yliopistot ja korkeakoulut houkuttelevat opiskelijoita ja yritykset työntekijöitä ympäri maailmaa. Pohjanmaa on hyvä, turvallinen arjen tukikohta, josta on sujuvat yhteydet muualle Suomeen ja ulkomaille.
Yrittäjälle ja yrityksille Pohjanmaa tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet verkostoitua, löytää yhteistyökumppaneita ja kehittää menestyvää liiketoimintaa. Alueen korkeakoulut, yritykset ja julkinen sektori luovat ympäristön, joka synnyttää innovaatioita ja kasvun mahdollisuuksia.
Pohjanmaan ainutlaatuinen luonto lumoaa
Vesi on Pohjanmaalla aina lähellä, oli se sitten meri, joki tai järvi. Pohjanmaalla on 7976 kilometriä merenrantaviivaa ja yli 4200 saarta. Merenkurkussa todistamme lähes silmin nähtävää maan kohoamista. Jääkauden painama maa kohoaa ja nostaa esiin uusia saaria. Sisämaassa joet virtaavat peltojen, metsien ja kylien halki. Etsitpä hiljaisia metsiä, avaria suomaisemia tai seikkailuja meren ääressä, Pohjanmaalta löydät etsimäsi.
Tule Pohjanmaalle ja koe elämä parhaimmillaan!
Asu ja työskentele Pohjanmaalla
Oletko kiinnostunut avoimista työpaikoista Pohjanmaalla? Tutustu avoimiin työpaikkoihin ja asumiseen maakunnan seuduilla ja kunnissa:
- Vaasan seutu
- Pietarsaaren seutu
- Suupohjan rannikkoseutu: Kristiinankaupunki / Närpiö / Kaskinen