”Energiakeskustelua on syvennettävä” – kansalaisyhteiskunta pääsee mukaan energia-aloitteisiin, mutta se vie aikaa

”Energiakeskustelua on syvennettävä” – kansalaisyhteiskunta pääsee mukaan energia-aloitteisiin, mutta se vie aikaa

22.6.2023

Asukkaiden ja käyttäjien tarpeet ovat huomion keskipisteenä osallistavassa energiamurroksessa, jota RIPEET-hanke on luomassa. Pohjanmaa on yksi kolmesta pilottialueesta, muita alueita ovat Extremadura Espanjassa sekä Skotlannin ylämaa ja saaret. Pilottialueet ovat tavanneet tämän viikon aikana Vaasassa, ja keskiviikkona osallistujat kokoontuivat Wasa Innovation Centeriin avoimeen seminaariin, jossa käsiteltiin energiayhteisöjä sekä paikallisia energia-aloitteita.

Tapio Tuomi, Suomen lähienergialiiton toimitusjohtaja sanoi, että energiamarkkinoilla on tänä päivänä helpompi luoda energiayhteisöjä, mutta tämä on aikaa vievää. Esimerkkinä Tuomi mainitsee, että lakien ja säädösten muuttaminen, jotta ruokakunnat voisivat jakaa esimerkiksi aurinkovoimalan, kesti kymmenisen vuotta.

– Verovapaus 2015 tarkoitti sitä, että aurinkopaneeleja asennettiin enemmän taloyhtiöihin. Kun rakennuslupavaatimus poistettiin 2017, määrä lisääntyi entisestään ja Suomessa syntyi yhä enemmän energiayhteisöjä, Tuomi sanoo.

Kuva: Lotta Pitkänen

Tapio Tuomi, Suomen lähienergialiiton toimitusjohtaja.

Seuraava haaste on kuntien lupaprosessien harmonisointi. Nyt rakennuslautakuntien päätökset riippuvat usein siitä missä kunnassa asut, Tuomi sanoo. Anna-Karin Pensar, Pedersören kunnan kaavoituspäällikkö sanoo, että energiayhteisöt ovat niin kompleksinen aihe, että olisi tärkeää, että kunnat saisivat olla mukana aikaisessa vaiheessa kun niitä suunnitellaan.

Stefan Strandberg, Danfoss Drivesin teknologiajohtaja sanoi, että Pohjanmaan toimijoiden on tehtävä yhteistyötä, jotta asukkaat tietäisivät, mitä energiaratkaisuja on olemassa ja mitä vihreä siirtymä pitää sisällään. Tapio Tuomi yhtyi tähän ja sanoi, että tähän asti energiasta on keskusteltu lähinnä hinnan näkökulmasta.

– Nyt keskustelun pitäisi syventyä, jotta energiaosaaminen asukkaiden keskuudessa kasvaisi.

 

Lue lisää hankkeesta TÄÄLTÄ.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle