Hankerahoitusta haettavissa loppuvuodesta

Hankerahoitusta haettavissa loppuvuodesta

5.11.2020

Pohjanmaan liitto on saanut lisärahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta 1,4 miljoonaa euroa ja kansallista alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa 500 000 euroa koronaelvytyksen toimenpiteisiin. Botnia-Atlantica-ohjelmasta voi hakea hankerahoitusta joulu-tammikuun aikana.

Elvytyspaketin määrärahoin rahoitettavat hankkeet voivat liittyä esimerkiksi toimintaympäristön tai yritysten liiketoiminnan kehittämiseen sekä TKI-toimintaan. Haku avataan vielä vuoden 2020 aikana ja tästä informoidaan myöhemmin.

Botnia-Atlantican hakukierros vuodenvaihteen tienoilla

Pohjanmaan liitolta voi hakea Suomen valtion vastinrahoitusta Botnia-Atlantica-hankkeisiin 14.12.2020–21.1.2021. Hakuun on mahdollista jättää hankehakemuksia toimintalinoissa Innovaatio ja Kuljetus sekä esiselvityksistä toimintalinjassa Ympäristö. Rahoitettavat hankkeet voivat olla käynnissä 31.10.2022 saakka.

Otathan yhteyttä Pohjanmaan liittoon keskustellaksesi hankesuunnitelmasta ennen hakemuksen jättämistä.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle