Maakuntavaltuusto hyväksyi toiminta- ja taloussuunnitelman 2023–2025

Maakuntavaltuusto hyväksyi toiminta- ja taloussuunnitelman 2023–2025

8.11.2022

Maakuntavaltuusto on hyväksynyt maakuntahallituksen ehdotuksen toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2023–2025 sekä talousarvioehdotuksen vuodeksi 2023. Maakuntahallitus vahvistaa myöhemmin yksityiskohtaisen käyttösuunnitelman.

Vuoden 2023 alustavan talousarvioehdotuksen mukaan toimintamäärärahaa esitetään varattavaksi 3 709 230 euroa (2022: 3 618 340 euroa). Toimintakulut nousevat yhteensä noin 2,5 prosenttia. Jäsenkuntien maksuosuudet ovat säilyneet miltei samalla tasolla vuodesta 2017, mutta palkka- ja hintanousut aiheuttavat vääjäämättä korotuspaineita.

Tukea Vaasan oikeustieteelliseen koulutukseen

Päätöksen myötä kaksikielinen oikeustieteellinen koulutus Pohjanmaalla saa entistä enemmän avustusta. Suunnitteilla on opiskelupaikkojen lisääminen, mikä nostaa kustannuksia. Perusteluna on, että oikeustieteellisen koulutuksen kysyntä on hyvä ja hakijamäärä ylittää opiskelupaikkamäärän. Vaasan koulutuksen turvaaminen turvaa oikeuslaitokselle työvoimaa, ja se on myös muiden oikeustieteellisten asiantuntijatehtävien kannalta tärkeä.

Tiedolla johtamisen ja ennakoinnin kehittäminen

Maakuntavaltuusto on päättänyt, että tiedolla johtamista ja ennakointia kehitetään hankkeiden avulla. Hankevaroilla on tarkoitus kehittää esimerkiksi Pohjanmaan kunnille ja muille toimijoille tarjottavaa Pohjanmaan lukuina -tietopalvelua sekä kehittää systemaattisesti Pohjanmaan ennakointi- ja tulevaisuustyötä eri kohderyhmien tarpeiden mukaisesti. Menestyksellinen tiedolla johtaminen ja ennakointi edellyttävät tiivistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa eri viranomaisten välillä.

Osallisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Tärkeä tavoite tulevien vuosien aikana on osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen. Maakuntahallituksen asettama Pohjanmaan tasa-arvoryhmä jatkaa työtään, ja ensi vuonna valitaan myös Pohjanmaan vuoden tasa-arvoyritys toisen kerran. Osallisuutta edistetään etenkin yhteistyössä Pohjanmaan hyvinvointialueen ja Pohjanmaan Yhdistykset ry:n kanssa osana Sitran muutosohjelmaa. Tavoitteena on kehittää osallisuustyötä kokoavat yhteistyörakenteet Pohjanmaalle.

Kehittämishankkeiden rahoitus

Uusi rakennerahastokausi on alkanut, ja sen myötä Pohjanmaan liitolla on mahdollisuus rahoittaa Pohjanmaan kannalta strategisesti tärkeitä kehittämishankkeita. Vuonna 2023 alkaa Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) toimeenpano, jolloin maakunta saa noin 14 miljoonaa euroa jaettavaksi hankkeille. Tästä summasta liitto voi myöntää kehittämishankkeisiin noin 4,2 miljoonaa euroa. Ohjelmien hyvä hallinnointi ja yhteistyö eri rahoittajien välillä on tärkeä osa liiton toimintaa.

Kulttuuritoimintaa hankerahoituksen turvin

Talousarvioon sisältyy Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto Barkin omarahoitusosuus sekä kulttuurilautakunnan määräraha huomionosoituksia varten. Liiton kulttuuritoiminnassa hyödynnetään myös ulkopuolista hankerahoitusta.

 

Pohjanmaan maakuntakaava 2050 työn alla

Pohjanmaan maakuntakaavan 2050 laadinnassa toimitaan avoimesti ja vuorovaikutteisesti yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Maakuntakaavan yhteistyöryhmässä on edustettuna noin 45 kuntaa, muut viranomaiset ja sidosryhmät, ja kaavan vaikutustenarviointiryhmässä kaikki jäsenet edustavat tiettyä aihealuetta.

Tavoitteena on pitää luonnos Pohjanmaan maakuntakaavaksi 2050 nähtävillä toukokuussa 2023 ja kaavaehdotus maaliskuussa 2024 sekä saada kaava hyväksyttyä maakuntavaltuustossa syksyllä 2024.

Maakuntahallitus päätti 28.9.2020 käynnistää Pohjanmaan maakuntakaavan 2050 laatimisen. Pohjanmaan maakuntakaava 2050 on strateginen kaava, jossa valtakunnalliset tavoitteet yhdistetään maakunnallisten tavoitteiden kanssa. Kaava laaditaan koko maakunnan kattavana ja siinä käsitellään kaikki alue- ja yhdyskuntarakenteeseen sekä maankäyttöön merkittävästi vaikuttavat osa-alueet.

Siirry "Ajankohtaista liitosta"-sivulle