Kuntien tasa-arvoteot

Pohjanmaan tasa-arvoryhmä toteutti keväällä 2021 tasa-arvokampanjan, johon sisältyi mm. mm. hyvien tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusesimerkkien kerääminen Pohjanmaan kunnista.

Tavoite: Kerätään ja levitetään hyviä esimerkkejä kuntien tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä inspiraatioksi muille kunnille.

Sisältö: Kevään 2021 aikana tasa-arvoryhmä keräsi tälle verkkosivulle hyviä esimerkkejä Pohjanmaan kunnissa tehtävästä tasa-arvotyöstä. 

Tasa-arvoteolla tarkoitetaan jotakin konkreettista toimenpidettä, jonka avulla kunta lisää tai on lisännyt asukkaiden tasa-arvoa tai yhdenvertaisuutta joko suoraan tai välillisesti. Käytännössä kunnan tasa-arvoteko voi olla esimerkiksi

  • eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan allekirjoittaminen
  • toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laatiminen
  • tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvien koulutusten järjestäminen kunnan virka- tai luottamushenkilöille
  • sukupuolivaikutusten arviointi
  • sukupuolitietoinen budjetointi
  • sukupuoli- ja yhdenvertaisuusnäkökulman huomioiminen kunnan palveluissa.

Teko voi olla iso tai pieni, kunhan lopputulos lisää asukkaiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta joko suoraan tai välillisesti.

Pohjanmaan kuntien tasa-arvotekoja

Kaskinen

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.

Korsnäs 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.

Kristiinankaupunki 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.

Kruunupyy 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.

Maalahti 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.
  • huomioi sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulmaa järjestelmällisesti varhaiskasvatuksessa.
  • on toteuttanut asukkaille suunnatun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn vuonna 2017. Kyselyn tuloksia hyödynnetään kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön kehittämisessä.
  • järjesti joulukuussa 2020 Petolahden ylästeella tasa-arvo ja yhdenvertaisuus -teemapäivän.
  • toteuttaa tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvän henkilöstökoulutuksen keväällä 2021.
  • pyrkii lapsiystävälliseksi kunnaksi Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaiseksi. 

Mustasaari 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.

Närpiö 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Suunnitelman toteutumista seurataan vuosittain toimintakertomuksessa.
  • on laatinut kaksisuuntaisen integraation toimintasuunnitelman.
  • huomioi tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden viestinnässään ja markkinoinnissaan.
  • on aktiivisesti mukana tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvässä kehittämistyössä ja hankkeissa, esim. Pohjanmaan tasa-arvoryhmän järjestämät Kaikkien työt -keskustelut sekä lukiolle suunnattu Idemo-pilottihanke.  

Pedersören kunta 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.

Pietarsaari 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.

Uusikaarlepyy

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.

Vaasa 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • on laatinut toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.
  • on kehittänyt ja ottanut käyttöön innovatiivisen menetelmän tasa-arvon edistämiseksi Womentums -konseptilla. Vaasan kaupunginorkesteri toteuttaa kevätkaudellaan konserttisarjan, jossa kaikki kapellimestarit ja solistit ovat naisia. Konserttisarjan tavoitteena on sukupuolten tasapaino Vaasan kaupunginorkesterin ohjelmistossa, tekijöissä ja päätöksenteossa.
  • Vaasa-Laihia -yhteistoiminta-alue on mukana vammaisille henkilöille suunnatussa henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeessa. Hankkeessa luodaan Suomen HB-malli, joka vahvistaa vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta, osallisuutta sekä valinnanmahdollisuuksia yksilöllisten  palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Vammaiset henkilöt toimivat hankkeessa yhteiskehittäjinä.
  • on ottanut käyttöön Kaikukortin, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja erilaisiin kulttuuripalveluihin.  Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten ja perheiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä periaatteella kulttuuri kuuluu kaikille.

Vöyri 

  • on allekirjoittanut eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan.
  • työstää parhaillaan uutta toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
  • työstää parhaillaan palkkausstrategiaa.
  • kokeilee elektronista perehdytysjärjestelmää yhdenvertaisemman perehdytyksen varmistamiseksi.

Ota yhteyttä

Irina Nori
Aluekehitysasiantuntija
etunimi.sukunimi(at)obotnia.fi